Yrittäjyys on kova sana.
Ainakin jos luennoitsijoitamme on uskominen.
Lisäksi lähes kuka tahansa voisi ryhtyä yrittäjäksi. Kovasti vaivaa uhrataan sille, että yrittäjyys saadaan näyttämään mahdollisimman houkuttelevalta uravaihtoehdolta.
Kenenköhän leipää tässä nyt syödään?
On totta että yrittäjiä tarvitaan luomaan niitä menestyviä yrityksiä, jotka sitten aikanaan työllistävät väkeä.
On totta, että tarvitaan oikeita henkilöitä laittamaan alulle niitä pieniä, hyvin hoidettuja yrityksiä joista sitten aikanaan versoo keulakuvia ja malliesimerkkejä muille johtotähdiksi aikoville.
Suomessa on kuitenkin satojatuhansia yrityksiä. Kuinka suuri osa niistä koskaan yltää tuottamaan sellaisen tulotason perustajalleen, että siihen saattaa olla varauksetta tyytyväinen?
Toisaalla uutisoidaan siitä, miten yrittäjät ovat suhteessa tyytyväisempiä elämäänsä, kuin muut palkansaajat keskimäärin.
Näimme tänään vertailun eri työmuotojen eroista. Palkkatyöläiset saavat varmuutta ja rajattua riskiä & vastuuta. Riskit, velvoitteet ja kaikki odotukset ovat paljon suuremmat itse yrittäjän kohdalla. Etuna yrittäjällä taas on enemmän vapautta järjestää työnsä, minkä lisäksi pääsee itse hinnoittelemaan työnsä ja vaikuttamaan työolosuhteisiin haluamallaan tavalla.
Summa summarum: jos et pelkää työtä etkä menetä yöuniasi siksi ettei elämää saa täysvarmaksi, niin yrittäjyys on juttusi. Jos taas tyydyt vaatimattomampaan ja vähempään, niin palkkatyö voi olla mukavaa.
Mitenköhän vertailussa suhteutuvat korkeasti palkatut asiantuntijatehtävät ja yrittäjyys? Lähtökohtaisesti jokainen yrittäjäksi aikovahan lähtee aina nollasta, ellei perheen firma tipahda syliin tai pankki myönnä lainaa yritysostoa varten. Ehkä kilpailluimmissa työtehtävissä sekä yrittäjänä menestyminen muistuttavat niin paljon toisiaan, ettei niiden vertailu kannata samalla lailla.
Onko yrittäjä kuitenkaan yhtä haluttavaa työvoimaa muiden näkökulmasta, kuin hyvästä palkkatyöstä muuhun työhön siirtyvä?
Mitä sitten, jos homma ei onnistukaan? CV:ssä näkyy yritystä jos toistakin. Jos kaikki hommat loppuvat joidenkin vuosien päästä, mitä se tarkoittaa? Että henkilö on sopeutuvainen ja valmis oppimaan talon tavoille, ja vielä osaa tuottaa palkanantajalleen kaivattua lisäarvoa? Itse olisin ainakin kiinnostunut myös muista rekrytoinnin tarjoamista vaihtoehdoista.
Onko yrittäjäksi kerran ryhtyvä siis tuomittu ikuiseen yrittäjyyteen?
Arvostetaanko yrittäjyyttä niin paljon, että he olisivat haluttuja myös palkollisina?
Eikö menestyneemmän yrityksen johtajaa vähän arveluttaisi palkata huonommin menestyneen yrityksen tj:tä omaan taloonsa? Miten hän samaistuisi kyseisen henkilön tilanteeseen? Minkälaisia virheitä hän kuvittelisi talossa tehdyn?
Tuntuu, että yrittäjyyttä osaavat arvostaa muut yrittäjät. Mutta hekin ovat armottomia. Leikissä pärjää se, joka osaa tuottaa ylivertaista arvoa muihin nähden. Kuka on enää kiinnostunut häviäjästä?
Saattaa olla, että seuraavan kerran suitsutuksen alkaessa saatan esittää kysymyksen.
Jos tarkoituksena on kertoa rehellisesti ja tasapainoisesti yrittäjyydestä, on myös syytä jäsentää yrittäjyyttä yleisempään kontekstiin.
Yrittäjien oman kokemuksen kuulemisen jälkeen olisi mukava kuulla, mitä muut ajattelevat yrittäjistä.
Muistuu mieleen palasia yritysjohtajien persoonallisuuskeskustelusta. Minkälaisia persoonia ovat yrittäjät? Minkälainen on hyvä yrittäjäpersoona, ja minkälainen taas ei niin hyvä? Minkälaisia on enemmistö?
Mikä on “totuus” ja mitä ihmiset kuvittelevat?
Mitä itse kuvittelen? Näin yrittäjien keskellä kasvaneena…
