Hyppijät haaviin

lokakuu 9, 2007

Itse kukin tietää, minkälaista on kahlata tiedon lähteillä. Tekstiä on niin että silmissä vilisee.

Olennaiseksi muodostuu tällöin suodattaa kultakin sivulta sen olennainen tietosisältö ja sen pohjalta harkita, sisältääkö sivu tähdellistä informaatiota.

Ongelmaksi muodostuu vain se, että olemme tottuneet kirjoittamaan perinteisellä tavalla: runsassanaisesti (ainakin allekirjoittanut) ja siten, että tekstiin joutuu perehtymään. Siis lähellä perinteistä kaunokirjallista ilmaisutapaa.

Kaikkien työkseen tai huvikseen verkkoon kirjoittavien kannattaisi kuitenkin harkita vaihtoehtoista, verkkolukua varten optimoitua kirjoitusasua. Tämä siis siinä tapauksessa JOS haluat optimoida viestintäsi siten, että kiireisempikin lukija saattaa syventyä sanottavaasi.

Copyblogger on kirjoittanut tiiviin ja mielestäni hyödyllisen ohjeistuksen, johon kannattaa syventyä.

Kaikki aine- ja järjestöaktiivit, herätys!

Mistä sen tietää, vaikka juuri tässä olisi ihmelääke uskomattomien-hienojen-mutta-epäreilusti-unohdettujen sivujesi kävijämäärän lisäämiseksi

…ainakin siihen asti, kunnes kaikki ovat tähän tympääntyneitä ja odottavat taas jotain uutta ja parempaa.

Jätä kommentti